Leija Lautamaja on kolmannen polven kansanmuusikko Etelä-Pohjanmaalta ja Sibelius-akatemian maisteri, joka on soittanut tradia lukuisissa kokoonpanoissa lapsesta asti, pääinstrumenttinaan kaksirivinen haitari. Mutta nyt, yli kolmekymppisenä, hän on päättänyt aloittaa soolouran popin parissa. Eikä ihan laihoin eväin: vaikka debyyttilevy ilmestyykin omakustanteisesti, ovat apuna häärineet 22-Pistepirkon PK Keränen ja hittituottaja Aku Rannila.
Tosin ei Sydän tuli piilosta silti sisällä Spotifyn ytimeen tähtäävää algoritmisoundia. Hitikkäimmilläkin kappaleilla Lautamaja polkee matkaharmonia simppelin rytmikonenapsutuksen säestyksellä, ja suuri osa levystä koostuu uneliaista tai mietteliäistä hiljentymisen hetkistä, joiden vilpittömyys oikeuttaa albumin nimen. Kyse on artistille epäilemättä myös uskonhypystä uudenlaisen ilmaisun pariin, sillä pelimannimusiikissa soittaja on enemmän kanava kuin musiikin alkulähde. Otsikko viitannee siihenkin.
Lautamajalla on kaksi lauluntekijälle tyystin oleellista perusvahvuutta: rautainen ammattitaito ja uskallusta merkittävään suoruuteen. Lisäksi hän on hauska sanankäyttäjä. Puolivälin jälkeen seuraavan naivismiosuuden kappaleista ainakin Jouluplöki voisi olla periaatteessa sietämätön ilman värikästä kieli-ilotteluaan. Sitä seuraava Hevoinen on opettavainen elämänkatsomusbiisi, jossa on hulvaton puheosuus.
Yhdeksään biisiin ja reiluun puoleen tuntiin Lautamaja saa kuitenkin mahtumaan melkoisen kirjon tunteita. Rakastumisen euforia ja siihen kytkeytyvät pelot ja epävarmuudet ovat niistä varmaan keskeisimpiä. Kakkossingle Volvossa palaa fritsujen ja tupakan makuisiin teinimuistoihin. Lopuksi herkkä Muusani esittää varsin tyhjentäviä lupauksia rakastetulle.
Kaikesta tällä hienolla esikoisalbumilla kuulee, ettei tekijä ole esimerkiksi amerikkalaisen lauluntekijätradition vanki, sen enempää kuin suomipopinkaan kliseiden. Meillä on rikas musiikkikulttuuri, josta voi ammentaa muun muassa juuri näin.
Ja harmoni on muuten hieno soitin.
Arvio: Matkaharmoonia polkeva Leija Lautamaja ei ole sen paremmin amerikkalaisten kuin suomalaisten popkliseiden vanki
Arvio julkaistu Soundissa 5/2024.
Kirjoittanut: Niko Peltonen.
Arvio
Leija Lautamaja
Sydän tuli piilosta
Leija Organs
Sydän tuli piilosta
Leija Organs