Arvio: PK Keräsen ääni on terässä, mutta odotettu soololevy vastaa osaan odotuksista vain kuiskaamalla

PK Keränen
Serobi Songs
Playground

Musiikin aritmetiikka on raakaa. Kun PK Keränen julkaisee viimeinkin levyn erillään 22-Pistepirkosta, kiinnittyy huomio ensimmäisenä siihen, mitä yhtälöstä puuttuu: vuosikymmenien aikana kehittynyt jääräpäinen jännite, jonka inhimillisyys vetää puoleensa. Vasta sitten korva poimii olennaisen. Nyt taiteilija on läsnä selväpiirteisempänä kuin koskaan.

Yksilöityneisyydestään huolimatta Serobi Songs on tiiviin yhteistyön tulosta. Vuosien ajan muhittunut levy on vaatinut sekä Valtteri Pöyhösen (Ricky-Tick Big Band, Dalindéo) kanssamuusikkoutta että Tobias Fröbergin ja Johnny Lee Michaelsin tuotannollista panosta. Musiikin alkumuotoa syntyprosessi ei ole kuitenkaan häivyttänyt. Ilmaisun ja tuotannon välinen dialogi on herrasmiesmäisen kohteliasta, ja sävelistöstä erottuvat Keräsen sormenjäljet.

Tunnelma on kauttaaltaan ilmava, ja intimiteetti säilyy rikkumattomana rujojenkin luupitusten aikana. Yleiskuvan pakopisteenä on Keräsen ääni, yksi kotimaisen musiikkikentän hienoimmista instrumenteista.

Pehmeän elektronisessa ja tummanpuhtaassa asussaan Serobi Songs on kuin 22-Pistepirkon Rally Of Loven (2001) aamuöinen erikoiskoe. Tunnelma on kauttaaltaan ilmava, ja intimiteetti säilyy rikkumattomana rujojenkin luupitusten aikana. Yleiskuvan pakopisteenä on Keräsen ääni, yksi kotimaisen musiikkikentän hienoimmista instrumenteista. Himmeänhehkuisena se lietsoo jokaisen kappaleen tarvitsemaan itseään: Borderline Bluen ja Say You’re Minen mietelmällisyys joustaa vähäisimpienkin painotusten alla, ja Out Tonightin kaltaiset rutistukset ovat koko elämänsä velkaa laulun haikeankujeilevalle klangille.

Jopa vastaansanomaton avaussingle Let Go voisi pelkistyä tyylitutkielmaksi, jos myötätuntoinen tulkinta ei nostaisi ihoa kananlihalle.

Kosketusetäisyydelle asettuneen muusikon kantapää on kuitenkin paljas. Rakkaudella yksityiskohtaistetut sovitukset seuraavat Kerästä hempeään utuun ja poikamaisen hölmöilyn äärelle, mutta eivät viekoittele kertaakaan eksyksiin. Vaikka ratkaisu tukee kokonaisnäkemystä, kertoo Lost Togetherin nyanssirikas koskettimisto, millaiselle kommentoinnille kappaleissa olisi tilaa.

Levyn konfliktipakoisuus tekee mieli nähdä tarkoituksenmukaisena ratkaisuna, jopa auteurin korostamisena. Kenties Keräsen muusikkoutta määrittävä avoin seesteisyys saa ansaitsemansa puitteet vasta tässä muodossa. Tällöin muun vaatiminen olisi pikkumaista.

Silti tuntuu, että Serobi Songs vastaa osaan odotuksista vain kuiskaamalla.