John Lydon ei tee helpoksi PIL:in diggailua. On vaikea niellä, että ainainen altavastaajien äänitorvi kannattaa brexitiä ja Trumpia! Toisaalta hänen horjumaton tapansa hoitaa vuosikaupalla keväällä Alzheimeriin kuollutta vaimoaan kertoo ex-Rottenin perimmäisistä arvoista ihan muuta.
Ei End Of World mitenkään nouse loistavan Metal Boxin (1979) tasolle, mutta kyllä se massasta erottuu klaustrofobisella post-punkillaan. Musiikillisesti bändi ei ole lainkaan hullummassa vedossa ja Lydon messuaa entiseen malliin hysterian, kyynisyyden ja tylyn ironian kolmiossa.
Levyn paras veto on dystooppisen uhkaavasti mutta ripeästi jyskyttävä Car Chase, joka ripittää vanhainkoteja asukin vinkkelistä. Tanssilattiallakin toimiva pala on kuin industriaalidiscoa hc-mentaliteetilla. Hawaii taas päättää levyn hellästi liplattavana hyvästinä ja oodina Nora-vaimolle. Strange ylistää persoonallisen ritualistisesti luontoa. Penge avaa albumin uhkaavana synkällä kertomuksella viikinkien ryöstöretkestä, josta pappi pelastaa lapset salaiseen paikkaan vain hyväksikäyttääkseen heitä. Varsinainen nihilismin riemuvoitto!
Being Stupid Again kuulostaa häkellyttävästi Sleaford Modsilta, paitsi tekstiltään, jossa Lydon lyttää ärsyttävästi kaikenlaista perinteistä idealismia siinä kuin nykypäivän cancelointia, kun taas LFCF dissaa vanhat Pistols-kaverit, jotka jättivät hänet bändistä tehdyn sarjan ulkopuolelle.
Hyvinekin puolineen End Of World on ristiriitaisuudessaan hankala kokonaisuus.
