Antti Takalo tekee kasapäin lauluja, joiden tekoa ei voi pelkän vaikuttavan lukumäärän johdosta mitenkään kuvailla ahkeroinniksi tai uurastukseksi. Niin rennon luontevasti popmelodiat, soitinnukset ja tunnekylläiset kertomukset asettuvat kuulijalle uusimmankin sooloalbumin soittolistaksi. Heti alkuun kuullaan Laulu rakkauden, joka määrittää albumin läpäisevän ristiriidan siitä, miten eri tavalla minä- ja sinähahmot suhteutuvat oletettuun ”yhteiseen säveleen”.
Tavattoman soma ja täyteläinen melodia kerrallaan kannattelee hennosti laulettuja mutta kainostelemattoman rehellisiä kuvauksia erilaisista säröistä parisuhteen kulussa, alkuhämmennyksistä ymmälleen suistavaan eroihin. Jopa mustasukkaisen omistushalun toksisuus saa hellyttävän ja säälittävän muodon, jota sävytetään nerokkaasti vintage jazz -iskelmän lainamuistumalla ”missä yösi vietitkään”.
Älppärin b-puoli alkaa vääjäämättömästi laululla Kohta kaikki on ohi, ja pohtimista omien tarpeiden oivaltamisessa ja luovuttamisen puntaroinnissa riittää vielä kuuden biisin mitalta. Teemakokonaisuus sulautuu taidokkaasti yhtenäiseksi, eikä sävelmiä ole ollut tarvetta linjata samaan sapluunaan. Takalo soittaa itse kaikki soittimet Jari Kankareen neljän kappaleen puhallinosuuksia lukuun ottamatta.
