Mitä tekee suurieleisyyden tavoittelijaksi havaittu Billy Corgan, kun käsillä on rock-ooppera ja sen alkunäytös? Ei suinkaan pompöösiä taivaanrannanmaalailua suurten teemojen äärellä, vaan ihmeen napakan vaihtoehto-poprock-levyn.
On joukossa hiukan huikentelevaakin otetta – Pink Floydin tunnelmissa kulkeva nimiraita ja sirkusteluksi menevä Hooray! – mutta pääosin otteet ovat jo 90-luvulta tuttuja. Albumin kattaus rajautuu vankkaan kitararockiin ja aurinkoisempaan poppailuun kohdakkoin miedolla 80-lukukuorrutteella höystettynä.
Angstin ja melankolian sijaan lempeätunnelmainen kappalemateriaali on aivan onnistunutta, ja kiitettävän kaukana mahtailevista spektaakkeleista. Melodiakulut ja sointukuviot tuntuvat pakottomilta ja jopa verrattain mukaansatempaavilta. Joukosta ei hahmotu erityisen tehokkaita korvamatoja, mutta perustaso on vankka.
Atum Act 1 on selkeä ja aika vaivattomasti kuunneltava albumi. Se on 2000-luvun korkealentoisissa teemoissa seikkailleelta ja tasoltaan rajustikin tempoilleelta Smashing Pumpkinsilta aivan hyvä suoritus. Merkkiteoksesta ei ole kyse, mutta ei tämän parissa myöskään turhaudu. Toivottavasti Corganilla riittää kärsivällisyys seuraavan osan tekemiseen.
