Arvio: Tarkasti aseteltuja melodioita spontaanissa ilmastossa – Juhlien tunnelmakuvien äärelle on pakko pysähtyä

Juhlat
Näättekö tekin tätä unta?
Isolla

Indien ja iskelmällisyyden risteyttäminen on nykyisin muotia. Silti Juhlat löytää yhdistelmään omanlaisensa kulman. Debytantin kauniisti kimalteleva musiikki myötäilee Manchester Orchestran, Cavemanin ja Beach Housen äänipolkuja, mutta on paljon velkaa myös 1990-luvun suomalaiselle kevytsoulille ja tanssipopille. Vaikutelma saattaa olla tahaton, mutta ehdottoman virkistävä. Miellyttämisenhalu ja laaja referenssivaranto eivät tunnu taakalta vaan ovat albumin perusteltu ylätaso.

Vaikka Juhlien ote on äärimmäisen huolellinen ja melodiat tarkasti aseteltuja, on ilmaisussa myös veikeää spontaaniuden tuntua. Se kiteytyy etenkin laulaja-kosketinsoittaja Oona Laineeseen, jonka jazzahtava ääni korostaa sävelkulkuja kuuliaisilla mutta irtonaisilla painotuksilla. Mutkattomasti intonoiva tulkinta henkilökohtaistaa laulujen perspektiivit niin valloittavasti, että tunnelmakuvien äärelle on pakko pysähtyä.

Kuulaslinjainen soitto ja herpaantumaton läsnäolo tiivistävät monipolvisen sisällön intensiiviseksi mutta raikkaaksi kokonaisuudeksi. Kunnianhimoisten tavoitteiden ja konventionaalisempien muotojen väliin jää kasvunvaraa, mutta epäsuhta lähinnä korostaa levyn vilpitöntä pohjavirettä. Juhlat on tasapuolisesti avoin itselleen ja maailmalle.