Sanotaan, ettei voittavaa joukkuetta pidä vaihtaa. Brooklyniläinen elektropoptrio Au Revoir Simonen kohdalla sanonta konkretisoituu viimeisintä piirtoa myöden. Yhtye jatkaa kolmannella pitkäsoitollaan tismalleen siitä, mihin se jäi edellisen albuminsa Still Night, Still Lightin (2009) kanssa. Levyt ovat sekä sävellyksellisesti että sovituksellisesti lähes identtisiä.
Onko se hyvä vai huono asia, päättäkää itse. Joku pitää äidistä, joku AC/DC:stä.
Yhtyeen kappalemateriaali rakentuu edelleen vähäeleisten ja sävellyksellisesti hienovaraisten liikkeiden varaan. Surumieliset kappaleet soljuvat verkkaisesti lämpimän synteettisten taustojen ympäröiminä. Mielenmaisema on lähellä Sofia Coppolan Lost In Translationia. Dreampop genremäärittäjänä onkin mitä mainioin sanapari kuvaamaan yhtyeen raukean kauniita visioita.
Mukaan on eksynyt myös muutama Somebody Whon kaltainen, varovasti svengaava tanssiraita. Kaikesta huolimatta Heather D’Angelon, Erika Forsterin ja Annie Hartin muodostama yhtye on valloittavan omaleimainen ja lumoava orkesteri. Edellisalbumien taikaa Move In Spectrums ei kuitenkaan tavoita. Ehkä kyse oli uutuudenviehätyksestä.
Jotain maagista näissä naisissa silti on.