Tuskin maailma olisi raiteiltaan suistunut, jos tämän spacerock-yhtyeen toisen albumin materiaali olisi jäänyt vain suppean piirin salaisuudeksi, mutta ei tämän kokoisessa maassa olisi varaa jättää näin huikeaa jumitusta julkaisemattakaan. Avaruuskorpraali Paha Hirvi on nimittäin aivan oma lukunsa täkäläisessä musiikki-ilmastossa, vaikka Suomessakin on toki postrockit opiskeltu. Ja omaa kastiaan Hirvi on sikälikin, että mainitusta genrestä se ottaa vain puitteet. Nyt ei mennä nenä oppikirjoissa.
Helpolla pääsee, jos pudottelee nimiä Hawkwindista varhaiseen Circleen. Joku ylimääräinen juju tässä silti on. Käytännössä instrumentaalisesti kulkevat pitkät kappaleet ja kuuliaisesti nakuttava rytmi luovat juuri albumimitassa sen huumaavan toistoon perustuvan efektin, johon jää kiinni. 1970-luvun progen tuo kuvaan mukaan herkeämättä ujeltavat syntetisaattorit.
Yöhoitajan maailmasta on tällaiselle levylle täydellinen nimi. Ollaan unimaailman rajalla, toinen jalka todellisuudessa ja toinen paikassa, jossa ajatus liitää ilman rajoja. Upean maisemoinnin jälkeen yhtye vielä lyö nyörit kiinni muita biisejä raskaammalla päätösraidalla Seksuaalisuuden herääminen, joka ei paljoa häviä ensilevyn aikaiselle Queens Of The Stone Agelle.