Ruotsalainen jonne tekee harvinaisen toimivaa fuusiota housesta, countrysta, diskosta ja popista. Ja siinä missä Justin Vernon epäonnistuu surkeasti eri tyylien ja sukupolvien yhdistelemisessä, Avicii onnistuu siinä loistavasti. Tällä levyllä eivät laulajat jää kenenkään jalkoihin.
Uuden levyn suurin neronleimaus on yhteistyö Dan Tyminskin kanssa. Union Station -mies on rikollisen vähän esillä bluegrass-ghettonsa ulkopuolella vaikka viimeistään I Am A Man Of Constant Sorrow todisti, että crossover-potentiaalia on vaikka muille jakaa. Hey Brother on esityksenä vähintään yhtä kova ja parempi kuin sinkkuna julkaistu, Aloe Balccin kanssa tehty Wake Me Up. Toinen revelaatio levyllä on Audra Mae, jonka tulkitsema Addicted To You todistaa, että keuhkot riittäisivät vaikka uudeksi Adeleksi. Salem Al Fakirin kanssa tehty Shame On Me tuo mieleen Yellon hienoimmillaan ja Antony & The Johnsonsilta lainattu, Linnea Andersonin laulama, I Hope There’s Someone on koskettava.
Levylle mahtuu oikeastaan vain kaksi hutia: Nile Rodgersin kanssa tehty Lay Me Down on geneeristä diskoa ja Heart Upon My Sleeve tavoitelee progesinfoniaa, mutta melodinen materiaali ei kanna. Eivätkä nekään ole varsinaisesti paskoja.