BECK: Mutations

BECK
Mutations
Geffen

Beck on muuttunut. Kun kaveri on tehnyt vetelehtijäsukupolven ja kaikkien mukaluusereiden huulilla kuluneen rallin Loser ja sen jatkoksi Odelay -levyllä hienoimman fuusion folkista, rockista, hip hopista ja mistä tahansa sekä antanut sytykkeen lo-fi-termin lanseeraukseen, niin mitä hän voi muuta tehdä kuin palata takaisin lähtöpisteeseen ja vieläkin kauemmaksi.
Mutationsin tunnelma on sellainen, että suurin osa näistä lauluista olisi voitu kirjoittaa kolmekymmentä vuotta sitten. Beckin korvien välissä ovat kaikuneet Pink Floydin varhaiset poplaulut ja sen ajan amerikkalaiset laiskat kantrisävelmät. Beck on unohtanut hip hopin.
Tanssirytmit eivät nyt kyyditä lauluja, sillä kappaleet saavat selviytyä omillaan. Omituiset syntikkaäänet tosin vielä yllättävät akustisten ja hiljaisten laulujen tunnelmaan jähmettyneen kuuntelijan.
Beck on tehnyt tavallisia lauluja. Hän on kuorinut pois suurimman osan odotetuista lisäkkeistä ja efekteistä. Mutations on hipahtavaa poppia (Cold Brains), kantrifolkia (Canceled Check), jatsahtavaa viihdekantria (We Live Again) ja pehmeää bluesia (Bottle Of Blues) vailla krumeluureja ja varsinaisia instant-ralleja.
Ainut hitintapainen on singleistetty Tropicalia, joka tarjoaa karibialaista viihdemusiikkia Mike Flowers Popsin tapaan. Se kertoo ironisesti ihannelomapaikasta, ”where tourists snore and decay”.
Beck on hankala tyyppi. Hän tekee kiusallaan levyn, joka ei tartu mieleen kertakuulemalta.