BECK: Modern Guilt

BECK
Modern Guilt
XL Recordings

Beck

Beckin poikamaisen mediaseksikäs olemus ja miehen levyjen nokkelasti poreileva pinta kätkevät taakseen yllättävän seikan. Luovana anarkistina palvottu ex-nero taitaakin olla perimmäiseltä olemukseltaan valkoinen blues-ukko, jonka musiikki perustuu pohjimmiltaan kaverilta lainaamiseen ja muutaman perusrakenteen varioimiselle.

Beckin blues ei tietenkään ole muodollisesti bluesia, vaan pikemminkin elektronisen ajan versio Tom Waits -tyyppisestä kevyteksentrisyydestä. Beck-taiteen perusta on alusta asti rakentunut sähköisen rytmimusiikin, folkin ja psykedeelissävyisen rockin yhdistelemisestä. Sekoitussuhteet ja lopputuloksen virkistävyys ovat vaihdelleet levyjen välillä.

Trendituottaja Danger Mousen tuella syntynyt Modern Guilt nousee Beck-diskografiassa keskiviivan yläpuolella ja peittoaa esimerkiksi tylsän edeltäjänsä Informationin (2006). Albumin alkupuolisko etenee jouhevasti. Tömäkän biitin päällä leijuva avausraita Orphans ja niksahtanut elektrotwist Gamma Ray voisivat hyvin olla briljantin Odelay-albumin (1996) raitoja. 1960-luvun sateenkaaripoppia henkivät Chemtrails ja Modern Guilt nakottavat nekin Beckin ydinosaamisalueella.

Matkan edetessä päähenkilö hakeutuu omituisemmille vesille ja samalla puolittain eksyy. Replica-kappaleen drum’n’bass-tausta on toki nyrjähtänyt eikä päätösballadi Volcanon seassa säksättävien soundien hupsuutta voi kiistää. Mutta tukevatko taiteellisesta kunnianhimosta hieman väkinäisesti muistuttavat tuotantojipot Beckin lauluja?