THE BIG PINK: Brief History Of Love

Arvio julkaistu Soundissa 10/2009.
Kirjoittanut: Sami Nissinen.

Jokainen brittiläinen musiikkisukupolvi tarvitsee tunnuslaulunsa. Hypetetyn The Big Pinkin debyyttilevyn kolmas kappale Dominos tähtää tällaiseksi, ja sillä on siihen myös kaikki edellytykset. Suosituimpia anthemeita kun tuntuvat olevan sellaiset, jotka jalkapalloyleisön humalainen mullikuoro ja esikouluikäinenkin osaavat laulaa.

Arvio

THE BIG PINK
Brief History Of Love
4AD

Jokainen brittiläinen musiikkisukupolvi tarvitsee tunnuslaulunsa. Hypetetyn The Big Pinkin debyyttilevyn kolmas kappale Dominos tähtää tällaiseksi, ja sillä on siihen myös kaikki edellytykset. Suosituimpia anthemeita kun tuntuvat olevan sellaiset, jotka jalkapalloyleisön humalainen mullikuoro ja esikouluikäinenkin osaavat laulaa. The Bandilta hämäävästi nimensä varastaneen duon levyn kappaleista puolet ovatkin yhtä ärsyttäviä kuin Tapparan kannatuslaulu tai Vaarilla on saari.  

Debyytillään multi-instrumentalistit Robbie Furzen ja Milo Cordell osoittavat omaksuneensa The Verven ja The Jesus And Mary Chainin väsyttävimmät piirteet ja päivittäneensä niitä ajanmukaisilla elektro- ja hiphop-luupeilla sekä takaisin muotiin tulleilla "vaarallisilla” surinakitaroilla. Vaikka vaara on kaukana, onnistuu The Big Pink paikoin rokkaamaan myös terävästi, mutta miksipäs ei, kun vaikutteet ovat hyvät.

Jos The Big Pink on Britannian paras uusi akti, kuten trendien ytimessä oleva New Musical Express esittää, on siitä pääteltävä, että ainoa brittimusiikissa muuttuva asia on sointi. The Big Pink on tuunattu Glasvegas. Se ei riitä kovin pitkälle.

Lisää luettavaa