THE BLACK LEAGUE: Utopia A.D.

THE BLACK LEAGUE
Utopia A.D.
Spinefarm

Jos Taneli Jarvan The Black Leaguen debyyttilevyä Ichor syytettiin sekavaksi, yhtyeen toinen levy ei päästä juuri helpommalla. Tiettyä sekavuutta voi levyltä aistia edelleen ja tuntuukin siltä kuin Jarva yhtyeineen pyrkisi oikein viimeisen päälle välttämään niitä pienimpiäkin viittauksia jo olemassaoleviin yhtyeisiin. Debyytillä pointin ymmärsi, sillä olihan Jarva sentään merkittävä mies Sentencedissä, eikä hän arvatenkaan halunnut yhdistettävän uutta yhtyettään siihen vanhaan.
Nyt menneet on karistettu, mutta jotakin on jäänyt elämään edelliseltä levyltä. The Black League on kuitenkin ristiretkellään viljavan vaikutteiden viidakon keskellä löytänyt sen omimpansa, josta kuuluu rock, välillä jopa psykedeeliset vaikutteet ja myös se ripaus metallia. Paikka paikoin esille pukkaava blues kurkottaa salakavalasti päätään, mutta poistuu takavasemmalle ennen kuin on ehtinyt aiheuttaa suurempaa mielipahaa.
Utopia A.D. ei ole metallilevy sanan varsinaisessa merkityksessä eikä bändi näin ollen hyödynnä niitä tyypillisiä keinoja vihan ja muiden negatiivisten tunteiden kuvaamiseen. Mutta Jarvapa onkin löytänyt toisenlaisesta ilmaisusta astetta ankaramman keinon kuvata vihaa ja tuskaa. Esimerkiksi The Everlasting – PT. IV on slovarimainen sävelmä, mutta tuskaa ja ankaruutta siitä tihkuu enemmän kuin monesti kuulee. Toisaalta taas ehdottomasti levyn killereihin kuuluvat rokkaava Day One sekä To Suffer & To Smile, jotka todistavat sen puolesta, että kyllä bändiltä niitä hitinpoikasiakin syntyy.
The Black Leaguen levyä kuunnellessa ei voi välttyä ajatukselta, että yhtyeen jäsenet ovat jo etukäteen virnistäneet pirullisesti arvatessaan, että ihmisillä on jälleen suuren suuria vaikeuksia pohtia, mihin lokeroon bändi pitäisi lykätä. Ihan kuin puuhaa ei olisi tarpeeksi nauttia hyvistä biiseistä.