BLAZE: Tenth Dimension

Voi vain kuvitella ne paineet, joita Blaze Bayleylla oli omaa bändiä ja debyytti Silicon Messiahia kasatessaan. Paul Di'Annon esimerkki kun ei antanut suuria näkymiä käytetyn Iron Maiden -laulajan soolouralle. Ylpeämpi mies ei saisi mitään aikaan tultuaan korvatuksi paremmalla laulajalla.
Koetinkivi kangettiin kuitenkin sivuun ja kiertue osoitti, että kysyntää on. Silicon Messiahin seuraajalla soittaakin kuin vapautunut ja ensimmäistä kevätpäivää innokkaana haisteleva orkesteri. Blazelle on koittamassa kesä.
Blaze Bayley on tehnyt järkevän valinnan ja jättänyt kuvitelmat soolourasta tähden ympärille kasattuine löyhine bändeineen sikseen. Tenth Dimensionilla ei haeta Blazen itsensä esillepääsyä vaan mahdollisimman hyviä heavy metal -biisejä Blaze-nimiselle tiimille. Se on ainoa oikea tie tehdä Blazesta pitkäaikainen, kasvava bändi. Väärä mies Maideniin on täsmälleen oikea kaveri jämerän metalliseen ja perinteitä kunnioittaavaan Blazeen.
Tenth Dimension on edeltäjäänsä sähäkämpi ja samalla monimuotoisempi kiekko. Kill And Destroy sykkii terävää metallia ja John Slater ja Steve Wray sooloilevat ja harmonioivat sormensa kipeiksi. End Dream pauhaa Sad But True -tyylistä jyrää muuttuen välillä keskitempoiseksi rokkaajaksi ja hyökkää sitten ensiluokkaiseen kertosäkeeseen. Ehdin jo iloita parhaasta yksittäisestä Blaze-biisistä, mutta raskaiden raamien sisällä notkisteleva ja värikylläinen nimikipale pistää vielä paremmaksi. Puoliballadi Meant To Be kulkee laulumelodioilla, jotka ovat hyvin lähellä Bayleyn suorituksia Maidenissa.
Muutenkin mies on hienossa vireessä. Juuri sellaisessa, mikä teki Virtual XI:stä niin paljon The X Factoria paremman levyn.