BOLT THROWER: Those Once Loyal

Arvio julkaistu Soundissa 11/2005.
Kirjoittanut: Ville Sorvali.
Those Once Loyal ikuistaa laulaja Karl Willettsin näyttävän paluun Bolt Throweriin. Ei sillä, että mikään siitä muuttuisi - Bolt Throwerin levyt kun eivät ole aiemminkaan tavanneet poiketa suuresti toisistaan. Niinpä tämä onkin yhtä turvallinen valinta kuin vaikkapa For Victory, vaikka sitten muutamaa yhtyeen levyä väkevämmän kuuloinen.

Arvio

BOLT THROWER
Those Once Loyal
Metal Blade

Those Once Loyal ikuistaa laulaja Karl Willettsin näyttävän paluun Bolt Throweriin. Ei sillä, että mikään siitä muuttuisi – Bolt Throwerin levyt kun eivät ole aiemminkaan tavanneet poiketa suuresti toisistaan. Niinpä tämä onkin yhtä turvallinen valinta kuin vaikkapa For Victory, vaikka sitten muutamaa yhtyeen levyä väkevämmän kuuloinen.

Those Once Loyal on kaikkea, missä Bolt Thrower on hyvä. Se on tarttuvan, pääosin keskitempoisen melodisen death metallin näytöstä, jossa tutut maneerit käydään kohta kohdalta huolellisesti läpi. Sellaisena se ei enää tee suurta vaikutusta.

Those Once Loyal onnistuu kuitenkin kiinnittämään huomion kolmeen seikkaan. Ensimmäinen on se, että kappalemateriaalissa on uutta pirteyttä ja useampikin yksittäinen kohta jää helposti mieleen. Tästä esimerkkinä levyn ”hitti” The Killchain. Toisena se, että tällä kertaa on turha nitistä, että basso ei kuulu. Se nimittäin kuuluu. Kolmas seikka on se, että Karl Willetts on saanut Bolt Throwerin kuulostamaan entistä enemmän Bolt Throwerilta.

Irrallisia huomioita enemmän Those Once Loyal kuitenkin kiteytyy siihen tosiasiaan, että panssarivaunua on vaikea pysäyttää.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa