Heti alkutahdeista tulee tunne, että Omara ”Bombino” Moctarin ja The Black Keys -jehu Dan Auerbachin yhteistyöhanke on tähtiin kirjoitettu hengenheimolaisten kohtaaminen. Nigeristä kotoisin oleva tuareg-kitaristi ja Bombinon uutuusalbumin tuottanut ohiolainen indiestara ovat molemmat bluesmiehiä.
Juhlitun Tinariwen-yhtyeen vanavedessä maailmanmaineeseen matkalla oleva nuorempi aavikkobluesihme kuulostaa Auerbachin tuotannon jäljiltä muhkeammalta, värikylläisemmältä ja rouheammalta. Vastustamattomasti rullaava kitarahypnoosi soi välillä mehukkaan säröisenä, välillä psykedeliaan kallistuvan kaikumaailman ympäröimänä. Askeettista sähkökitaravetoista perusinstrumentaatiota on höystetty tarkoin annostelluilla lisämausteilla: pieni urkujen ujellus siellä, uneliaan jazzahtava vibrafonin sutaisu tuolla ja läntistä nykykorvaa miellyttävä tömäkämpi bassotaajuus täällä. Päähuomio kohdistuu kuitenkin koko ajan Bombinon rytmisesti rautaiseen ja soitto-otteeltaan suvereeniin kitarointiin ja miehen sielua hivelevään lauluun.
Nomad on paras blueslevy miesmuistiin. Helmeilevät kitarakuviot vievät tanssiin, transsiin ja kertovat samalla tarinaa. Äidinkielellään tamashekilla laulava Bombino on artistina sekä ajaton että tiukasti nykyhetkessä kiinni. Jos hänet passittaisi aikakoneella Hendrixin ja muiden hämyjen sekaan, Bombino räjäyttäisi kaalit kaikilta. Onneksemme hän tekee taikatemppunsa tässä ja nyt, toivottavasti vauhdilla kasvavan yleisön edessä.
