Toiveisiin nähden Editorsin ja Interpolin uudet levyt jäivät pahasti puolitiehen. The Braveryn toisen albumin suhteen kellään ei edes ollut mitään odotuksia – paitsi korkeintaan Universal Musicin markkinointiosastolla.
Jo kaksi vuotta sitten ilmestyneen debyyttinsä aikoihin The Braveryn niskaan kärrättiin kuraa. Usein kriitikot menivät henkilökohtaisuuksiin asti. Yhtye oli kasattu lehti-ilmoituksella ja sen jäsenet olivat soittaneet aiemmin jatsia ja skata. Heillä oli siis luurankoja kaapissa. Tosin niitä on monilla muillakin.
Ensialbumillaan The Bravery osoitti, että myös New Yorkissa asuu epätoivoisia ja tyylittömiä perässähiihtäjiä. Mikään ei ole sen suhteen muuttunut. Etenkin raivostuttavasti uikuttava laulaja Sam Endicott vaikuttaa siltä, että antaisi enemmän kuin pikkusormensa murusesta Brandon Flowersin karismaa.
Tällaiseen klisepuuroon ja puolikovien kertosäkeiden kavalkadiin ei kuka tahansa pysty. Mittanauha venyy hyvin lähelle The 69 Eyesin ennätyslukemia.