BRYAN FERRY: Avonmore

BRYAN FERRY
Avonmore
BMG Chrysalis

Avonmoressa ei ole mitään uutta, mutta Bryan Ferryn tapauksessa se ei ole lainkaan paha asia. Iättömältä vaikuttavan 69-vuotiaan laulajan neljästoista sooloalbumi sisältää kahdeksan uutta Ferry-sävelmää ja kaksi lainabiisiä. Mukana on myös melkoinen tähtikatras: Nile Rodgersin lisäksi albumilla vierailevat muun muassa Johnny Marr, Marcus Miller, Flea ja Mark Knopfler.

Singlenä julkaistu Loop De Li avaa levyn viileällä groovella, joka jatkuu läpi levyn muutamia pehmeiden balladien muotoon puettuja hengähdystaukoja lukuun ottamatta. Kakkosraita Midnight Train jatkaa avauskappaleen linjaa, Soldier Of Fortune antaa pienen hengähdystauon kunnes Driving Me Wild nostaa jälleen kierroksia. Tanssittavat ja hitaat kappaleet vuorottelevat levyn päättävään hidastempoiseen lainabiisikaksikkoon asti.

Tuosta kaksikosta löytyy levyn ainoa huti. Stephen Sondheim -versiointi Send In The Clowns ampuu sentimentaalisuudessaan yli, mutta huti on Avonmorella ainoa laatuaan. Levyn päätöskappale, jo Todd Terjen keväisellä It’s Album Time -levyllä julkaistu Robert Palmer -cover Johnny & Mary on kuitenkin edelleen niin hieno, että yhden hudin unohtaa jo päätösbiisin ensisävelien aikana. Kokonaisuudessaan Avonmore on yksi vuoden parhaista levyistä.