THE CHANT: This Is The World We Know

Arvio julkaistu Soundissa 4/2010.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.

Ei ole helppoa tavoitella vähäeleistä ilmaisua ja kyetä kuitenkin levittämään tarjolle jotakin suurta ja tunteidensa puolesta jykevää. The Chant on joltisenkin kaukana metallista sellaisena kuin se yleensä ymmärretään.

Arvio

THE CHANT
This Is The World We Know
Full Metal Records

Ei ole helppoa tavoitella vähäeleistä ilmaisua ja kyetä kuitenkin levittämään tarjolle jotakin suurta ja tunteidensa puolesta jykevää. The Chant on joltisenkin kaukana metallista sellaisena kuin se yleensä ymmärretään. Musiikillisesti yhtyeen laaja-alaisuus on kiehtovaa, sillä sen sävellysten sukupuuta voi kiivetä vaikkapa The Curen tai jopa Joy Divisionin suuntaan unohtamatta tietenkään Editorsia tai Interpolia. Silti yhtyeen rinnassa pamppailee tummanpuhuva sydän, joka vuotaa sulaa metallia ilman ylenpalttisia kuona-aineita.

This Is The World We Know ei ehkä ole samalla tavalla lohduton kuin vaikkapa Katatonian albumit. Mieluummin The Chantin uuden levyn kuulee hauraan kauniina, tunteikkaana ja raikkaana, vaikka sen ytimeen onkin ladattu täysi annos mustia ajatuksia mielen sopukoista. The Chant osaa tarttua tunnelmaan, vietellä, hieman ravistellakin ja silti jättää näennäisen hyvänolon valtaan.

The Chant selvästi kehottaa kuulijaansa antamaan anteeksi itselleen ja tarjoilee säveliin puetun olkapään, johon on turvallista nojata silloin, kun murheet aikovat murskata.

Lisää luettavaa