CHRIS STAMEY: Lovesick Blues

Arvio julkaistu Soundissa 2/2013.
Kirjoittanut: Asko Alanen.

Arvio

CHRIS STAMEY
Lovesick Blues
Yep Roc Records

Pitkän linjan indieveteraani, kitaristi, laulaja-lauluntekijä ja hyvin työllistetty tuottaja on palannut yhteistyöhön jo 1970-luvulta tutun kumppaninsa Peter Holsapplen kanssa sekä The dB’s -yhtyeen reunionin parissa. Henkilökohtaisimmat laulunsa Stamey on kuitenkin koonnut sooloalbumeilleen ja hän kuvaileekin Lovesick Bluesia oman yksinäisyytensä torjuntaan tarkoitetuksi. Esikuvina ovat olleet Todd Rundgrenin, Nick Draken ja Richard Thompsonin lohtua ja voimia tuottaneet, blues-tunnetta uhkuvat ja kuulijaa suoraan puhuttelevat levyt.

Pohjois-Carolinan vakiostudiossa aikaan saatu levytys hyödyntää paikallisia nuoria sessiomuusikoita ja luottotuottajaa Jeff Crawfordia. Laveat sovitukset ja soitinnusten juhlallinen dramatiikka rakentavat parissa viikossa syntyneistä lauluista vakuuttavan kokonaisuuden. Yllättävänä apuna on toiminut XTC:n Andy Partridge, joka sai pyynnön osallistua popahtavaan tribuuttibiisiin You n Me n XTC. Hän kieltäytyi kameosta, mutta otti osaa muiden kappaleiden sovituksiin ja miksauksiin.

Lovesick Blues ei ole niin sisäänpäin kääntynyt kuin aluksi saattoi kuvitella. Suuri osa sanoitusten tunne- ja ihmissuhdeproosasta on varsin levollista, lievästi toiveikastakin kerrontaa. Parhaimmillaan Stamey on silti tunteiden talven tunnelmissa, “Leonard Cohen -aamuissa” tai seitsenminuuttisen nimikappaleen lemmentuskissa.

Lisää luettavaa