CHRISSIE HYNDE: Stockholm

Arvio julkaistu Soundissa 6–7/2014.
Kirjoittanut: Hemmo Päivärinne.

Arvio

CHRISSIE HYNDE
Stockholm
Playground

The Pretenders -yhtyeen keulakuva ikinuori ja hehkeä Chrissie Hynde tekee 63-vuotiaana ensimmäisen soololevynsä. Miksi? Olihan Pretendersien edellinen Break Up The Concrete vuodelta 2008 meksikolaissävyineen tavallaan jo soololevy studiomuusikoineen.

Tällä kertaa Chrissie on tehnyt kimaran tanssittavia pop-biisejä Tukholmassa yhdessä ruotsalaisen tuottajaguru Björn Yttlingin (Peter, Björn and John) kanssa Ingrid-studioilla. Koska sain matskun arvosteltavakseni fyysisen levyn sijasta mp3-linkkinä, niin en osaa sanoa levyn soittajista tällä kertaa paljon mitään, mutta siitä olen varma, että parilla raidalla on selvästi konerummut. Hyi! Ja missä on maailman paras The Pretenders -rumpali Martin Chambers?

Chrissie osaa vieläkin tehdä tarttuvia hyräiltäviä melodioita ja laulaa ne edelleen sensuellin kähisevään tyyliinsä. Levyllä on kolme kohokohtaa, joista Down The Wrong Wayllä vierailee rämisevine kitaroineen Neil Young, joka miltei varastaa koko shown. Myös ensimmäinen You Or No One ja viimeinen Sweet Nothin’ ovat erinomaisia pop-helmiä. Chrissie laulaa sujuvasti maineesta ja rakkaudesta, mistäpä muustakaan. Valitettavasti kaikki biisit eivät kohoa edellä mainittujen tasolle, varsinkaan slovarit.

Sitä ihmettelen, miksi levyn ihan jokaiselle kappaleelle on tungettu tamburiinia, joka on vielä miksattu aika pintaan. Olisi sitä voinut vaikka salaa hieman lehmäkelloakin kolkuttaa? Marakasseja? Jousikvartettiakin viljellään muodikkaasti joka toisessa stygessä.

Tämä on kuitenkin ihan kelpo popmusaa, jota voi kuunnella hanuria keikuttaen meikkauksen lomassa, kun juodaan lämmintä Motörhead-olutta ja ollaan lähdössä jortsubileisiin. Mikäli olet aiemmin tykännyt Pretenders-levyistä, niin pidät luultavasti tästäkin.

Lopputulos olisi ollut verevämpi, jos Neil Young olisi vonguttanut tunnistettavaan tyyliinsä jokaisella iskusävelmällä, mutta ei tämä enää sitten olisi ollut Chrissien soololevy. Martin Chamberskin olisi mahtunut mukaan.

Lisää luettavaa