Levyarvio: Pitkäaikaisen fanin rakkaudentyö – Chrissie Hynde laittoi oman leimansa Bob Dylanin lauluihin

Arvio julkaistu Soundissa 8/2021.
Kirjoittanut: Antti Marttinen.

Arvio

Chrissie Hynde
Standing In The Doorway
BMG

Cover-biisien teko sinänsä on haasteellista: miten saada puhallettua uutta ilmettä esitykseen, joka on kenties iskostunut lukemattomien kuulijoiden mieleen tietyn kaltaisena? Puhumattakaan kokonaisesta cover-albumista, kuten tämä.

Chrissie Hynde on tarttunut haasteeseen pelottomasti ja hänellä on ainakin kaksi etua puolellaan. Vaikka Bob Dylan on eräs planeetan ylistetyimpiä lauluntekijöitä, laulajana hän jakaa vahvasti mielipiteitä. Sen lisäksi Hynde on ymmärtänyt tulkita muita kuin niitä kaikkein tunnetuimpia Dylan-biisejä.

The Pretenders -yhtyeestä on ollut mukana vain soolokitaristi James Walbourne, joka tyylittelee enimmäkseen akustisella levyllä välillä sähkökitaralla ja koskettimilla. Hynden laulutyylissä on omat maneerinsa, mutta näihin tulkintoihin ne tuntuvat istuvan. Mukana on monia rivikuulijalle turhaan tuntemattomiksi jääneitä Dylan-lauluja, mutta myös outtakena maineeseen noussut Blind Willie McTell saa hienon tulkinnan.

Kyseessä on pohjimmiltaan pitkäaikaisen Dylan-fanin rakkaudentyö, johon hän on halunnut laittaa oman leimansa. Vaikka rakkaudentyöt tehdään suurta kunnioitusta tuntien, nekään eivät silti aina onnistu. Nyt on onnistuttu.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa