Kalifornialaisen Counting Crowsin laulukeskeinen folkrock tuntui jo bändin ensialbumilla August And Everything After (1993) paria ässäbiisiä lukuun ottamatta laimealta ja ikävällä tavalla periamerikkalaiselta. Debyytin jälkeenkin Counting Crows on tullut niputettua muiden muassa Hootie & The Blowfishin ja Dave Mattthews Bandin rinnalla niihin Atlantin takaisiin menestyjiin, joiden tekemiset eivät ole jaksaneet liiemmin innostaa.
Kaksijakoisella viidennellä albumillaan Counting Crows hieman korjaa synnyttämäänsä nihkeää vaikutelmaa. Saturday Evenings & Sunday Mornings puolittuu nimensä mukaisesti kahtalaisiin tunnelmiin. Yhtyeen biiseistä pääosin vastaavan laulaja Adam Duritzin sanoin lauantai-iltana tehdään syntiä ja sunnuntaiaamuna on katumisen vuoro. Pixiesin levyiltäkin tutun Gil Nortonin tuottama alkupuolisko on kuin luonnostaan kovaääninen ja jopa kiihkeä. Albuminsa jälkiosassa yhtye lähestyy hidastempoisine ja rauhallisempine biiseineen ja akustisten kitaroiden sekä banjon kera alkuperäistä folkrockista olemustaan.
Saturday Evenings -osuudella Counting Crows on heti avausraidan särmikkäästä kitarismista lähtien kuin uudestisyntynyt. Jatkossa seitsenmiehisen orkesterin sointi ja Duritzin kappaleiden henki tuovat useaan otteeseen mieleen Bruce Springsteenin ja hänen E Street Bandinsä ensiaskeleet. Siitä päätellen Counting Crows haluaa ainakin hetkittäin irrotella ja olla folkrockin sijasta pelkästään rock.