Enochian Crescentistä tuli viime kesänä The Crescent, kun vanhan kokoonpanon laulaja jätti ryhmän ja kitaristi päätti yhteisen sopimuksen mukaisesti vaihtaa yhtyeen nimeä, jos toinen perustajista lähtee.
Enochian Crescent sai nauttia suitsutuksesta, joskin myös epäilevät tuomaat sanoivat painavan sanansa. Yhtye kun ei noudattanut aivan tyypillisimpiä blackmetalin linjauksia. Ja The Crescent noudattaa samaa ohjenuoraa.
Risti on blackiksi varsin hidasta, mikä antaa yhtyeelle erinomaiset mahdollisuudet kehittää häiriintyneen oloisia kitarariffejään. Aluksi levy kuulostaa kuivakalta, mutta kun bändin kirkkaaseen ja instrumentit selvästi erottelevaan soundimaailmaan tottuu, sille oppii antamaan arvoa. Yhtäkkiä kappaleet saavuttavatkin uusia ulottuvuuksia, kun viikate heiluu kitaristien vuoropuhelussa. Silti Risti ei ole helppo levy. Toisaalta sen avantgardismista nauttii, mutta pieni tekotaiteellisuuden siemen piilee jossain biisien ytimissä.
The Crescent Risteineen tarjoilee ansiokasta jatkoa Enochian Crescentille. Vaikka bändi ei ole häikäisevimmillään, se availee portteja eri suuntiin tavalla, joka on vähintään mielenkiintoinen.