Daddy Giljoteen jätti ensialbumillaan Once They Called Me A Prodigy… (2007) myönteisen vaikutelman. Vaikka yllätysmomentti nyt puuttuukin, niin trio tekee jälleen vahvaa ja genreään ajatellen ennen kaikkea ihailtavan monipuolista jälkeä.
Holy Mail Expressillä kolmikko ulottaa bluesrockjuurisen boogiensa lonkeroita moneen suuntaan. Taylor Kätisen lennokkaan kitaroinnin siivittämä combo osoittaa yhä pystyvänsä alkuperäisen Peer Güntin sukuiseen jyräävyyteen, mutta silloinkin Daddy Giljoteen haluaa jättää soittoonsa myös ilmaa.
Akustisesti pikatun kitaran avaamalla ja sulkemalla The Handillä bändin boogie tavoittaa hillbillyä ja yhtälailla irtonaisesti kitaroitu Kleinbus on omalaatuinen yhdistelmä jazzahtavaa swingiä ja funkya. Tennesseen sijasta Taylorin, PdJ:n ja Janin bluesboogie pysyy hieman vanhemman sivistyksen maisemissa Memfis, Egyptissä.
Vaikka Daddy Giljoteen onkin perustaltaan kiistattoman vanhakantainen kokoonpano, niin sävykkyys ja juureva energisyys estävät Holy Mail Expressiä jähmettymästä antiikiksi.