DAMIEN JURADO: Caught In The Trees

DAMIEN JURADO
Caught In The Trees
Secretly Canadian

Seattlelainen Damien Jurado aloitti uransa tekemällä omakustannekasetteja, jotka kohta kantautuivat Sub Popin henkilökunnan kuultavaksi. Ensimmäinen oikea albumi ilmestyi 1997 ja vuotta myöhempi Rehearsals For Departure merkitsi jo pienoista läpimurtoa. Sen jälkeen levyjä on tipahdellut lähes vuosittain, ensin Sub Popin ja nyttemmin Secretly Canadian -merkin kautta.

Julkaisutahti vaikuttaa liian rivakalta, sillä sympaattisuudestaan ja niukkaeleisestä musikaalisuudestaan huolimatta Caught In The Trees on epätasainen tapaus. Avauspala Gillian Was A Horse on timanttiin vertautuva kiteytys americanan ja nykyrockin parhaista puolista. On melodiaa, tunnelmaa ja sen verran rytmiäkin, että sormet alkavat napsahdella oma-aloitteisesti.

Nick Draken mieleen tuova Last Rights ja tumma kolmiodraama Dimes erottuvat joukosta levyn keskivaiheilla. Best Dress ponnistelee kohti valoisampaa loppunousua. Ikävä vain, että Jurado harhautuu täysosumien välissä mielikuvituksettoman indie-jollotukseen, jonka otollisinta kuulijakuntaa lienevät parantumishaluttomat masennuspotilaat.