Kanadalainen 62-vuotias Daniel Lanois on kuuluisa tuottaja, äänittäjä ja muusikko. Danin edellinen Black Dub -bändilevy oli huippulia dubsoulvätkytystä, joka pani perseet heilumaan. Tällä kertaa hän on palannut 1980-luvun alun ambient-tyyliin, ikävä kyllä.
Tämä platta ei todellakaan svengaa, vaan tarjoaa hapuilevaa epämääräistä ambient-musaa, jossa on hyvät soundit, mutta erinomaiset ideat ovat hukassa. Fokus ja tematiikka puuttuvat enimmäkseen. Levyn eteeriset ujellukset ovat yksinomaan tylsiä. Hirveän vaikea tanssia. Me gusta bailar. Totta puhuen, mukana on pari terävämpääkin dubahtavaa rytkytystä, esimerkiksi Sioux Lookout, jossa rumpali Brian Blade funkkaa nasakasti.
Daniel on pääosin yksinään luonut äänikuvaston soittamalla ja äänittämällä silkkaa ihmisääntä, stilikaa, sähkökitaraa, rumpuja ja pianoa sekä muokannut niistä tämän sanattoman äänipaletin. Voisin kai kuunnella tätä aromaatioterapiassa tai meditaatiohöyryjoogassa, jollei polveni olisi klesa. Leuka polviin, Taneli!
Saatesanojen mukaan Dan uhkaa esittää levyn musiikkia livenä, jossa hän itse häärää soittimien ja samplereiden kanssa basistin ja rumpalin säestäessä. Ehkä tämä proggis toimisi paremmin lujaa soitettuna, yöllä ja alasti.
Kiteytän yhdellä lauseella: levyn poeettinen funktio tavallaan projisoi ekvivalenssiperiaatteen valinnan akselilta yhdistelyn akselille. Toisaalta tykkäsin hieman siitä, kun musiikin liikkuva synkronia korjasi itseään synkronian muutosten myötä eli ei niinkään kronologian kautta, vaan tasoliikkeen kautta, jossa soittimet ja äänet saattavat muuttua tai kadota, mutta aina korvautua uusilla äänillä niin, että äänikuva säilyttää koko ajan eräänlaisen toimivuutensa.
