DAVID COVERDALE: Into The Light

Arvio julkaistu Soundissa 12/2000.
Kirjoittanut: Antti Mattila.
Into The Light vie David Coverdalen tämän kotijoelle, missä syyshämärässä rämäytellään akustisia, heitellään iloisina olkihattuja ja vaivutaan välillä syviin mietteisiin.

Arvio

DAVID COVERDALE
Into The Light
EMI

Into The Light vie David Coverdalen tämän kotijoelle, missä syyshämärässä rämäytellään akustisia, heitellään iloisina olkihattuja ja vaivutaan välillä syviin mietteisiin. Bluesimmat laulut, pieni ja nätti tunnelman luonti ja kaihoisa äänenkäyttö kertovat paluusta lähelle juuria; jonnekin sinne, mistä Whitesnake miehen Purplesta lähdön jälkeen nousi.
Balladeja on taas paljon ja suurin osa niistä saattelee tuttuun ja turvalliseen haaveiluun Coverdalen tahdittaessa mielialoja. Näitä sanoja tosin on pyöritelty eri järjestykseen jo kohta 30 vuotta. Kyyneleet valuvat ja rakkautta vannotaan vähintään sadannen kerran. Nykyisistä kynäkavereista, Earl Slickistä ja Doug Bossista, ei sittenkään ole Marsdenin, Sykesin tai Vandenbergin kaltaisiksi partnereiksi. Eipä olekaan ihme, että levyn kärkilauluksi nousee jo vanhempi, Vandenbergin kanssa työstetty Too Many Tears. Don't Lie To Me, Whitesnake -tyylinen rokkipala, napsuu myös kohdalleen, kuten myös syvän sininen River Song, mutta zeppelinmäiselle renkuttelulle perustuvasta She Gives Me… -biisistä ei voi olla niin varma. Slave kutistuu tusinakappaleeksi, mutta Coverdale venyttää äänivarojaan ja rakkauden karjaisujaan niin mureasti, ettei harjapääleijonan nykykunnosta jää epäselvyyttä. Ääntä ja tyyliä riittäisi, jos vielä jostain tipahtaisi Whitesnaken kulta-aikojen kaltaisia huippubiisejä. 

Lisää luettavaa