DAVID GRAY: A New Day At Midnight

Manchesterissä syntyneen, mutta Walesissa kasvaneen David Grayn kesällä 1998 kotonaan äänittämä White Ladder -albumi kasvoi järisyttäväksi menestykseksi. Vuonna 1993 ensimmäisen lp:nsä julkaisseesta ex-punkkarista tuli sämpläystekniikkaa myöten modernia teknologiaa ja perinnettä yhdistävä vakavasti otettava singer-songwriter. Grayn suosio alkoi jostain syystä vyöryä Irlannista, jossa White Ladder on myynyt peräti 14-kertaista platinaa. Englannissakin albumi on kolminkertainen platinalevy. Kaiken kaikkiaan David Grayn laulut ovat iskeneet samaan syvällä kansallisuuden ytimessä olevaan mystiseen suoneen, johon meillä osui Anssi Kela Nummela -albumillaan.

White Ladderin menestyksen toistaminen on mahdotonta, mutta laulajan ja lauluntekijän on kaikesta huolimatta tehtävä työtään. A New Day At Midnightin kansiin ikuistetut öiset maisemat johdattavat David Grayn uusien laulujen seesteisiin tunnelmiin. Grayn biisit ovat jälleen hiljaisen pohdiskelevia ja vaativat myös kuunteluolosuhteiltaan vastaavaa rauhaa. A New Day At Midnightin ääreen on pakko asettautua samalla vakavuudella kuin 70-luvun alun akustisesti kitaroineiden singer-songwritereiden sanottavan juurelle. Muun muassa U2:n ja Depeche Moden kuvaamisessa mainetta saavuttaneen Anton Corbijnin ottamat valkoruskeat muotokuvat korostavat Grayn tulkinnoista ja biiseistä välittyvää yksinäisyyttä. Levyn päättävän The Other Siden loppusanat puolestaan alleviivaavat David Grayn epävarmuutta ihmissuhteissa. "Honey now if I'm honest, I still don't know what love is".

Tyyliltään A New Day At Midnight on selkeää jatkoa White Ladderille, mutta biisit eivät valitettavasti kasva yhtä vaikuttaviksi. Oikeastaan vain Wrecking Crew Brass Quintetin puhaltamalla introlla käynnistyvässä Freedomissa on vanhaa tuttua taikaa. Muutamilla kappaleilla ihmettelyä aiheuttaa myös rumpukoneiden hämmentävä ja kaiken järjen mukaan tarkoituksellisesti rämähtävä soundi.