Manchesteriläinen laulaja-lauluntekijä David Gray ei ole useista yrityksistä huolimatta yltänyt toistamiseen läpimurtoalbuminsa White Ladderin (1999) tasoon. Vetoavasti laulavan Grayn neljännen pitkäsoiton urbaani, koneita kaihtamaton folk oli ilmestyessään jotain uutta ja kiehtovaa. Tällä vuosikymmenellä julkaisemillaan levyillä miehen kohtalona on ollut pudota tavallisten kuolevaisten joukkoon.
Nyt David Gray tyytyy varsin perinteiseen toteutukseen levyn avausraidan Fugitiven säikäyttäessä Coldplayn sukuisella rockisuudellaan. Jatkossa Gray kuitenkin pysyttelee hieman vähäeleisemmillä linjoilla. Kun albumin sävelmät eivät otsikkoraitaa ja Nemesistä lukuun ottamatta innosta suurempiin riemunkiljahduksiin, niin levyn voima lepää lähes yksinomaan David Grayn sisäänrakennetun tunteikkaassa äänessä. Grayn hilpeyttä vierastavissa tulkinnoissa voi kuulla pienemmässä mittakaavassa jotain samaa kuin Rufus Wainwrightin esityksissä.
Liian moni David Grayn uusista lauluista jättää itsestään harmittavan vaisun vaikutelman. Sama pätee albumin laulusolistivieraisiin. Kathleenillä Jolie Hollandin osuutta tuskin huomaa ja häkellyttävän maskuliinisena lähes tunnistamattoman Annie Lennoxin tähdittämä Full Steam on yksi kiekon heikoimmista kappaleista.
