Nyt on mies! Tuoreessa promokuvassaan farkkuihin, huppariin ja toppaliiviin sonnustautunut Six Feet Underin nokkamies Chris Barnes on päässyt musiikkinsa sielunmaiseman ytimeen. Barnes on rosvoparrassaan ja ikonisissa rastoissaan kuin kuka tahansa amerikkalainen koditon, joka töhrityn liikenneopasteen edessä käsi auttavasti nyrkissä vannoo yhä uskovansa tulevaan.
Tulevaisuus taisi Six Feet Underiltakin vilahtaa ohi sen yksitoista levyä sitten. Bändi, joka olisi voinut tehdä mitä tahansa muuta, jäi heti telineisiin. Yksin Barnesin persoona ei sitä sadoista death metalin undergroundissa toimivista kanssayrittäjistä riitä erottamaan.
Sattuvasti Torment toki edustaa yhtyeen parasta osaamista. Vaikka suurin osa levyn annista inspiroikin lähinnä kotitöihin, on pökkelöstä riffivalikoimasta löytynyt nyt myös pari aivan järjettömän tarttuvaa jyrää. Myös tempoa ruuvataan keskihitaan ja -nopean välillä sopivan taajaan, ja muutaman läpikuuntelun jälkeen jyvät erottuvat akanoista jo vaivatta.
Tormentin, kuten edeltäjiensä, pahin ongelma on se ettei sillä esiintyvä yhtye edelleenkään kuulosta olevansa tosissaan. Kumarreltiinpa sitten Celtic Frostin tai Carcassin suuntaan, tyylilajin vaatimat hyhmä, hurme ja silkka raivopäisyys ovat jääneet pioneerien käsiin.
