Uudistuminen ei ole koskaan ollut Six Feet Underin tai sen edustaman perinteisen jenkki-deathin päämäärä. Silti vuosikymmen sitten True Carnagella (2001) ja Bringer Of Bloodilla (2003) yhtye yllätti: oli tempon jykeviä nytkähdyksiä, punkimpaa rouhintaa ja kokonaan uuden vivahteen tuonutta Chris Barnesin ääntelyä, peruskorinaa täydennettiin sairailla rääkäisyillä. Six Feet Under oli sähäkimmillään. Sitten bändi kääntyi kuoreensa ja palasi seuraavilla julkaisuillaan alkuaikojen äärimmäisen yksinkertaiseen kolhintaan. Tahallisen taantumuksen vuoksi alkoi jo tuntua siltä, että ryhmän olisi parempi pysyä kuuden jalan syvyydessä.
Undeadilla miehistöä vaihdellut bändi kuulostaa taas viriilimmältä. Musiikista tällä levyllä vastaava kitaristi Rob Arnold tuo mukaan vaihtelevampaa deathiä, sytyttävämpiä riffejä ja murskaavuutta, joka alkoi kadota liiallisen toiston takia edellisiltä levyiltä. Arnold on ymmärtänyt täydellisesti, mitä Six Feet Underilta kaivataan. Kun soitossa on enemmän vapauksia kuin vuosiin, myös Chris Barnes on ottanut jälleen vähän vaihtelevamman otteen lauluun. Ei niin äkkiväärää kuin True Carnagella, mutta kuitenkin.
Undead on parasta Six Feet Underia yhdeksään vuoteen. Ei aivan bändin kärkijulkaisuja, mutta suunta on taas kiinnostava.
