Onpahan desperadoja. Defusen parransänkiset retaleet ovat sisäistäneet, että rockin soittoon tuo uskottavuutta, jos ukot näyttävät kuin olisivat eläneet kuukauden keskikaljalla peseytymättä kertaakaan. Onneksi Defusen esikoisalbumille ei tarvitse jakaa tasoituspisteitä ulkomusiikillisista ansiosta.
Oman ilmaisun aakkoset on osattu asettaa oikeaan järjestykseen juuri debyytillä. Aiemmin Defusen stoner rock, kasarivetoinen hard rock ja metalli olivat jäsentelemättöminä repimässä bändiä kolmeen eri suuntaan. Toisin on nyt. Määrittelyjen perään ei tarvitse kysellä, kun bändi soittaa jämerää rockiansa yksinkertaisesti ja ylpeästi.
Defusen keinot eivät ole vallankumouksellisia, mutta sopivat näissä kekkereissä käytettäväksi kuin nakutettu. Vyöryvissä sovituksissa on tarvittaessa tilaa akustisille kitaroille eivätkä poikkeuksetta vaivaannuttavat hiturit ole korneinta sössötystä. Solisti Hyväristä ei ole vielä kehuttu läheskään tarpeeksi.
Albumin olisi saanut kompaktimmaksi hölmön piilobiisikikkailun unohtamalla. Ja oikeassa maailmassa levyn kuningasraita Killing Another Tear olisi julkaistu ennalta tietä tasoittamaan. Muuten Defusen asiat eivät olisi voineet paremmin tähän pisteeseen edetä.