Piakkoin Suomeen saapuva Europe esittelee tulevaa levyään uudella singlelohkaisulla – Joey Tempest on ainakin biisistä innoissaan

Uunituoretta Europea tarjolla!

Julkaistu:

Ruotsalainen hard rock -veteraani Europe on julkaissut uuden singlen tulevalta Come This Madness -albumiltaan. Tuore lohkaisu kantaa nimeä Scandinavian Eyes.

”Vahva riffi, orkesterin magia sekä laulujen ja kitaroiden melodiat tekevät tästä yhden suurimmista Europe-suosikeistani pitkään aikaan”, Joey Tempest tunnelmoi. ”Sanoitukset kertovat hyvän ja ei-niin-hyvän välisen rajan ylittämisestä… olemme hyvin ylpeitä biisistä, emmekä malta odottaa pääsevämme soittamaan sitä livenä.”

Yhtye saapuu konsertoimaan Helsingin Kulttuuritalolle 25.11. kyseessä on Final Countdown -juhlakiertue, joten jää nähtäväksi, löytyykö uutuuskappaletta tuolloin settilistalta. Come This Madness ilmestyy joka tapauksessa kauppojen hyllyille 25. syyskuuta.

Youtube video

Lisää Soundi.fi Googlen ensisijaiseksi lähteeksi