Hausmylly-yhtyeen johtohahmo Hannu ”Enzo” Pulkkisella diagnosoitiin keuhkosyöpä vuonna 2020. Huhtikuussa yhtye kertoi sosiaalisessa mediassa Pulkkisen syövän pysähtyneen eikä tarkistuksessa löydetty uusia kasvaimia.
Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut: yhtye tiedottaa Instagramissa syövän jälleen levinneen.
”Bändimme keulahahmo ja sydän, rakas Enzo, on saanut raskaita uutisia viimeisimmässä syöpäkontrollissa. Syöpä on levinnyt keuhkoihin, eikä parantavaa hoitoa ole enää mahdollista antaa”, orkesterin julkaisussa kerrotaan.
”Vaikka uutinen on meille kaikille musertava, Enzo ei anna sen viedä häneltä elämäniloa. Hän haluaa edelleen elää täysillä, nauttia jokaisesta hetkestä ja tehdä juuri niitä asioita, jotka tuovat hänelle iloa.”
”Nyt jos koskaan Enzo tarvitsee meidän kaikkien tukea, rakkautta ja voimaa.”
Dance- ja popmusiikkia esittävä Hausmylly perustettiin vuonna 1989. Pulkkinen on yhtyeen perustajajäsen. Bändin tunnetuimpiin kappaleisiin lukeutuvat muun muassa Ikävä lokakuu, Jos, Gigolo, Odotan, Se mustamies sekä Aurinko, jolla on mukana laulaja Janne Hurme.
