Iron Maiden on aloittanut kiertueensa Pohjois-Amerikassa – tällaisissa tunnelmissa yhtye seikkaili Kanadassa

Seuraa pienimuotoinen videokooste Maidenin keikoilta Kanadan tantereella.

Julkaistu:

Iron Maidenin kiertuekaravaani on matkustanut Atlantin tuolle puolen. Yhtye keskittyy syyskuun ajan kiertämään Kanadassa ja Yhdysvalloissa, ja lokakuussa bändi siirtyy Meksikon kautta kohti Etelä-Amerikkaa. Sieltä orkesteri matkaa marraskuun alussa Uuteen-Seelantiin, ja kunhan Australia ja Japanikin on käyty vielä läpi, brittiherrat voivat aloittaa hyvin ansaitun joulutauon. Pakko arvostaa tällaista turnauskestävyyttä, ovathan Maiden-muusikot jo seitsenkymppisiä.

Nyt bändi on julkaissut virallisen koosteen Pohjois-Amerikan-kiertueen alkutunnelmista Kanadassa. Bruce Dickinson herätti pari päivää sitten huomiota puhumalla suureen ääneen bändin ylittäneen hiljattain Ontariojärven – tämän vesistöhän on ollut viime aikoina kiivaan keskustelun aiheena, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti Yhdysvaltain ja Kanadan välisen kauppasodan tiimellyksessä järven nimen olevan tästä eteenpäin Amerikkajärvi. Tuoreella videolla ei tähän vääntöön oteta enää liiemmin kantaa. Katso pätkä alempaa:

Lisää Soundi.fi Googlen ensisijaiseksi lähteeksi