Se tosiasia, että Destiny’s Child on ylipäänsä vielä olemassa kaikkien vastoinkäymisten, miehistövaihdosten ja oikeusjuttujen jälkeen on suoranainen ihme. Se, että bändi on samanaikaisesti onnistunut nousemaan paitsi yhdeksi kaikkien aikojen suosituimmista tyttöbändeistä myös katu-uskottavaksi R&B -comboksi on jo jotain ihmeiden tuolla puolen. Liekö tämä paljon mainostettujen hyvien yläkertasuhteiden ansiota?
Oli niin tai näin, vauhdikkaan teksasilaistrion kolmas albumi Survivor on osoittautumassa bändin kansainväliseksi läpimurtolevyksi. Tämän kunnian heille myös suo mielellään. Edellisen albumin Bills, Bills, Bills -, Jumpin‚ Jumpin – ja Say My Name -hittien sekä Charlien Enkelit -leffasta tutun Independent Womenin jälkeen bändi olisi halutessaan voinut laskelmoida ja vain toistaa hyväksi koettua mallia. Survivor on kuitenkin pirteällä tavalla raaka ja ennakkoluuloton albumi sellaisen musiikin saralla, jossa näitä ominaisuuksia ei periteisesti ole kauheasti arvostettu.
Survivor alkaa hengästyttävällä hittiputkella: Independent Women, Survivor, Bootylicious ja Nasty Girl. Näistä Bootylicious on on todennäköisesti levyn seuraava singlelohkaisu ja antaa varsin hyvän kuvan levyn yleisfiiliksestä. Autovahalla kiillotettujen pop-raitojen jälkeen Bootyliciousin raaka, likainen funk kuulostaa todella yllättävältä.
Jopa levyn slovarit toimivat keskimääräistä paremmin, vaikkakin My Heart Still Beats tuokin ikävästi mieleen erään lähes samannimisen Celine Dion -kammotuksen. Ainoat miinuspisteet albumi saa muutamasta ”turhasta” raidasta (Independent Women Pt. 2, Sexy Daddy ja Happy Face). Gospel Medley ei myöskään ole mistään kotoisin, mutta käy siitä ainakin selväksi, että nämä naiset todella osaavat laulaa.
Kokonaisuutena Survivor on parempi albumi kuin olisin voinut odottaa. Lisäpisteitä tulee siitä, ettei aitaa ole ylitetty siitä mistä se on matalin.