Arthur Russellin kerrotaan saaneen inspiraationsa New Yorkin katuperspektiivin tarkkailusta Walkmaninsa tarjontaan uppoutuen. Jotain samaa on alun perin kanadalaisen Dan Bejarin kymmenennessä Destroyer-albumissa, joka vähemmän yllättäen ei lähde nöyristelemään erinomaista edeltäjäänsä (Kaputt, 2011) toisintaen.
Poison Season esittelee New York -teeman mukaisesti häikäisevän kirjon erilaista musiikkia. Hivenen elitistisestä kamaripopista ja Broadwaylta Destroyer siirtyy muitta mutkitta juhlimaan kuin olisi vuosi 1975. Bileissä ovat mukana muun muassa Bowie, Springsteen, Van Morrison ja Isaac Hayes. Albumin soul on valkoista mutta ei läpiluettua, eikä toisen ääripään avantgarde häiritse luotaantyöntävyydellään.
Melkein kuka tahansa seppä voisi luoda levyllisen pastissikappaleita erityylisistä genreistä. Destroyer puolestaan sulattaa tajuttoman kokoisia järkäleitä musiikillista yleissivistystä periaatteessa helpoiksi, omanlaisiksi biiseikseen. Poison Season on tavallaan popimpi ja tavallaan jatsimpi tuotos kuin Kaputt, ja kerta kaikkiaan huikea levy.
