Levyarvio: Lakonisia iltasatuja takkahuoneesta – Destroyerin sivistyneisyys vetää puoleensa

Destroyer
Have We Met
Dead Oceans

Dan Bejar on mies, joka voisi kertoa minulle iltasatuja. Tuossa pehmeä-äänisessä vancouverilaislaulajassa on sellaista arvokkuutta ja rönsyilevää sivistystä, jotka tuovat tämän päivän sijasta mieleen jonkun Leonard Cohenin tai Jörn Donnerin.

Kolmas verrokki voisi ehkä olla Pet Shop Boysin jäyhyys, sillä soundillisesti Have We Metissä on paljon samaa. Bejar kuitenkin viihtyy bileiden sijaan takkahuoneessaan keksimässä narratiiveja.

Hän horisee, viittaa ulkomaailmaan ja itseensä, jankkaa, korjaa itseään, kaataa itselleen vielä yhden lasin shirazia ja mutisee sivulauseessa jotain siitä, miten ennen oli tämäkin nahkaisempaa. Sävy on innostava, se vetää puoleensa.

Myös Have We Metillä tekstit ovat ryöppyävyydessään jonkinlaista fabuloitua beat-runoutta lakonisella pessimismillä. Kuvaava esimerkki on Cue Synthesizer -kappaleen tuhahdus ”went to America, went to Europe, it’s all the same shit”. Se voisi olla kuin Los Angelesin pääkonsulinakin häärineen Donnerin kynästä.

Albumin sävy onkin paljolti penseä ja jopa dystooppinen, mutta sen kappaleet ovat raukean ilmavia, täynnä kauniita, jopa dramaattisia melodioita. Sellaisia kuin Crimson Tide tai The Raven.

Nämä melodraaman lipsahdukset paljastavat, ettei Bejar lopulta osaakaan olla angstinen. Moiseen hänellä on liian sivistynyt, runoilijan sielu. Hyvä niin.