DREGEN: Dregen

Arvio julkaistu Soundissa 10/2013.
Kirjoittanut: Kaisla Leveelä.

Arvio

DREGEN
Dregen
Universal

Dregenin ensimäisellä sooloalbumilla ollaan vahvasti ja vankasti perusasioiden äärellä. Maestron sävelkynästä on irronnut soololle kymmenen tekijänsä näköistä sekä kuuloista kappaletta; rockia suurella sydämellä ilman ylimääräisiä koukeroita tai siloittelua.

Vierailijalista koostuu pääosin Dregenin menneistä ja nykyisistä soittokumppaneista. On Sam Yaffa läiskimässä bassoa, Michael Monroe vingauttamassa huuliharppua ja vanhan kunnon Hellacoptersin aikainen rötöskumppani Nicke Andersson takomassa rytmiä kolmella kappaleella.

Yllättävämpi vierailija löytyy levyn blueskappaleelta Flat Tyre On A Muddy Road. Dregenin ei–niin–uskottavan laulutulkinnan ja kappaleen pelastaa kertosäkeessä äänijänteitään sielukkaasti venyttävä Titiyo. Kyllä, sama nainen joka ponnahti laajempaan tietoisuuteen vuosituhannen vaihteessa Come Along -hitillään.

Kaikkinensa Dregenin sooloalbumista on kuultavissa hänen rakkautensa musiikkiin. Levyhyllystä on poimittu omat henkilökohtaiset suosikit ja niille kumarretaan, mutta ei kuitenkaan samaan aikaan pyllistetä kuuntelijoille. Vilpitön levy, jolta toivoisi ainoastaan uupuvan kulahtaneen Danko Jonesin kanssa esitetyn 6:10-horrordiscopunk-kappaleen, joka saa Marilyn Mansoninkin viimeaikaiset tuotokset vaikuttamaan siedettäviltä.

Lisää luettavaa