DUNGEN: Allas sak

Arvio julkaistu Soundissa 11/2015.
Kirjoittanut: Asko Alanen.

Arvio

DUNGEN
Allas sak
Smalltown Supersound

Ruotsin progerockin psykedeelisen ja folksävytteisen perinteen kukkaset eivät koskaan täysin kuihtuneet, vaan ne ovat värittäneet persoonallisin sävyin monia alagenrejä tanssipopista ja elektronisesta löytöretkeilystä garagepunkin ja metallijohdannaisten sähköisempään jalostukseen. Dungen on menneisyyteen ulottuvista punaisista langoistaan huolimatta oma lukunsa mikstuurallaan, jossa soitinnukset, melodiat ja sävytykset eivät tingi omaperäisyydestä ja yllättävyydestä vaihtuvien ambienssien luomisessa.

Askeettisesti efektoidun sähkökitaran ja lurittavan huilun melodinen johdatus saattaa tuoda mieleen varhaisprogen maailman, tavallaan jopa Pekka Strengin luonnonläheisen satumaailman. Silti lauluäänien herkkä kerronta ja stemmapolveilu kuulostavat tuoreilta ja vetoavilta, uteliaisuuttakin herättäviltä varsinkin, jos sulavasti lyriikkaan taipuvaista ruotsinkieltä jää maistelemaan.

Allas sak on mielenkiintoisen yhtenäinen kokonaisuus, jossa kappale vaihtuu toiseen välittömästi, raukeamatta ja pysähtymättä. Bändi vain uusii lennosta soitinarsenaaliaan, lisää vaikka saksofonin, tihentää rumpusatsia, näpelöi koskettimien säätöjä, jättää kitaristin kaiuttelemaan pitempää sooloa ja laulaa ehtiessään taas arvoituksellista tarinaansa.

Lisää luettavaa