Arvio: Kaavojen murtamisen illuusio – Dungenin albumilla ovat läsnä jälleen aurinkoinen hippiproge ja lihaksikas psykedelia

Dungen
En är för mycket och tusen aldrig nog
Mexican Summer

Dungen on soinut aina poikkeuksellisen hienosti. Ei siis ole yllätys, että pitkän hiljaisuuden päättävä En är för mycket och tusen aldrig nog paljastuu ensi hetkistään lähtien äänitarkkailijan paratiisiksi, jossa yhtyeen vetovoimatekijät ovat esillä kuin näyttelyssä.

Ehkä kyse on tietoisestakin läpileikkauksesta. Levyn avausraidat mallintavat nimittäin päättäväisesti Dungenin kehitystä aurinkoisesta hippiprogesta lihaksikkaasti jyrääväksi psykedeliaksi. Yhteys kuitenkin pätkii. Kappaleet loppuvat arvaamatta, jopa tylysti, ikään kuin ne olisivat vain valemuistoja. Ja hiljalleen äänet hiutuvat unenomaiseksi tunnelmistoksi, jossa komponentit hukkaavat paikkansa ja sotkeutuvat uusiin vaikutteisiin.

Lopulta musiikki on enää soittorasiamainen tausta, jonka päällä runoilija Bo Bergman julistaa sielun haihtuvan uhrisavuna.

Entropian etenemistä on ilo seurata, vaikka se on helppo arvata illuusioksi. Kaavojaan murtaessaankin Dungen on tunnusomainen ja pedantti itsensä. Niinpä kokeilut jäävät puolitiehen. Pidättyväinen ulkomuoto lisää musiikin maanläheistä karismaa, mutta kielii myös turhasta varovaisuudesta. En är för mycket och tusen aldrig nog on sittenkin maallisen logiikan mukaisesti jäsentynyt kuvaelma, jota voi tarkastella vailla harhautetuksi tulemisen pelkoa.