DUNGEN: Stadsvandringar

Haluatko kuulla musiikillisen vastineen Lukas Moodyssonin ihastuttavalle Tillsammans-elokuvalle? Se on tässä: levyllinen takkuisia tukkia, itse virkattuja housuja, paskaisia varpaita ja erittäin hyviä fiilareita. Nippanappa parikymppinen ruotsalaismuusikko Gustav Ejstes alias Dungen on seonnut pahanpäiväisesti isiensä hämyisiin aatteisiin ja tehnyt niiden pohjalta valloittavan albumillisen lauluja. Veteraaneille Stadsvandringar voi olla raju flashback, meille muille levy tarjoaa virkistävän pulahduksen naiivin idealismin ja lämpimien soundien aikaan.

Toki tämä humaaneja arvoja hammondein, huiluin ja akustisin kitaroin ylistävä eepos kirvoittaa hymyn huulille, mutta tokkopa tuo niin vaarallista on. Jos Dungenin musiikkia pitää hippiaatteen vastaisesti lokeroida, kutsuisin sitä folk-pohjaiseksi popiksi, jolla on kivan progressiivinen ja vahvasti ruotsalainen yleisilme. Välillä nuoren Gustavin taide lähestyy svenssonien edistyksellisen laululiikkeen tekstilähtöisempää siipeä, välillä se kallistuu Kebnekajsen aikoinaan hahmottamaan kansanlaulupohjaiseen progeen.

Hauskinta tässä musiikillisessa luomuiskussa on, että se toimii täysillä – tässä ja nyt. Singlejulkaisut Solen stiger up ja Stadsvandringar ovat aseistariisuvaa poppia, eikä levyn himmeämmissä osuuksistakaan löydy naputettavaa. Ejstes laulaa loistavasti, soittaa sujuvasti mitä eteen osuu ja etenkin kirjoittaa erinomaisia lauluja. Taustalla hääräävä nuorten soittajien katras vetää viimeisen päälle tyylillä ja koko paketin tuotanto ansaitsee pehmeästi huokailevasta analogisuudestaan täydet paunat.

Vajaa vuosi sitten kuulin psykedelia-musiikin ongelmakäyttäjiltä huhuja huippulahjakkaasta Dungenista, ja nyt sama hiippari toteuttaa hippiunelmaansa suuren ylikansallisen levy-yhtiön rahoilla. Outo ja hieno maa tuo Ruotsi.