Tekstisisällöstä varoittava tarra on harvoin niin tarpeeton kuin Risto-yhtyeen alkuperäisen rumpalin, näyttelijä-muusikko Eero Rannion debyytin kannessa. Rannio kun tekee jo albuminsa otsikolla selväksi missä lauluissaan mennään. Kitaraa lukuun ottamatta Risto Ylihärsilän soittamalla albumilla Eero Rannio näyttäytyy nimenomaan todistavana jeesushippinä, joka tulee samalla kuin ohimennen näyttäneeksi, mihin suomalaisessa trubadurismissa on Pekka Strengin herkästä itsetutkiskelusta ja Sepi Kumpulaisen naivismista muun muassa tultu.
Aa ja oon Risto-jazzisen avauksen jälkeen albumi etenee omalaatuisena itsehoitona. Rannion tunnustukselliset laulut jäävät ristomaisine sovituksellisine yllätyksineen ja äkkinäisine käänteineen ulkokohtaisemmiksi kuin vaikkapa Joose Keskitalon pohdiskelut. Aivan kuin Rannio toteuttaisi itseään nimenomaan itselleen. Oi hii o hoilla hän kertoo olevansa kauhean sekaisin ilman, että kuulija tuntisi juurikaan myötätuntoa.
Varokaa jeesushippi todistaa -levyä on helppo ihmetellä, mutta elämyksellisesti laulukokoelma jää etäiseksi kuin ventovieraan ihmisen valokuva-albumin katselu.