ELECTRIC LIGHT ORCHESTRA: Flashback

ELECTRIC LIGHT ORCHESTRA
Flashback
Epic

Vuosina 1976-81 Jeff Lynnen johtamalla Electric Light Orchestralla oli peräti 15 Top 20 -singlehittiä Britanniassa ja yhtye lensi niin korkealla ja kovaa, että jätti jälkeensä vain tähtisumua. Kyseisen aikakauden näytteiden valossa Sähkövalo-orkesteri vaikuttaa yhä 70-luvun stadiondinosaurukseksi poikkeuksellisen ketterältä otukselta. Juuri sellainenhan ELO olikin. Sen jokaisen levyn soundin piti olla edellistä massiivisempi ja kiertueen edellistä suureellisempi, mutta musiikin melodisuudesta ja tarttuvuudesta porukka ei suostunut tinkimään.
Aikalaistensa mielestä Jeff Lynne ei kanavoinut nerouttaan oikein. Tuolloin pidettiin alentavana tuhlata lahjojaan sokerikuorrutettujen ja äärimmilleen paisutettujen The Beatles -pastissien tekemiseen. Suuri yleisö kuitenkin piti kuulemastaan ja mikäpä siinä. ELOn yltiömelodinen, sovitukseltaan kekseliäs, joskus suorastaan hassutteleva, ja muhkeasti orkestroitu musiikki on kestänyt aikaansa yllättävän hyvin ja yhtyeellä on läjäpäin lauluja, joita ei, heh heh, saa ulos päästään. Jumankauta, pop-musiikki ei yksinkertaisesti ole sellaisia ihmisiä varten, joille Can't Get It Out Of My Head, Strange Magic, Livin' Thing, Telephone Line, Turn To Stone, Confusion ja Last Train To London eivät kolahda.
Saattaa kuulostaa vähän oudolta, mutta 70-luvun lopulla ELO oli yksi maailman suosituimmista yhtyeistä. A New World Record (1976) ja Out Of The Blue (1977) pysyttelivät kumpikin noin kaksi vuotta Iso-Britannian albumilistalla ja yhtye tuntui viettävän kaiken liikenevän ajan Pohjois-Amerikan baseball-aree- noilla viihdyttämässä Budweiseria kittaavia ja paukkumaissia popsivia fanejaan. 20 vuotta sitten maailmassa ei ollut monta parempaa pop-singlejen kirjoittajaa ja tuottajaa kuin Jeff Lynne, Benny Andersson – Björn Ulvaeus -parivaljakko nyt tietenkin, ja ELOn julkaistua Balance Of Power -joutsenlaulunsa (1986) Lynne pysyttelikin puuroissa tuottamalla muun muassa Roy Orbisonia, Tom Pettyä ja The Beatles -miesten soololevyjä. Ja tietenkin ennestään tuttu kiharapää pyydettiin apuun myös silloin, kun maailman kaikkien aikojen merkittävin pop-yhtye päätti rahastaa parilla uudella raidalla Anthologyjensa yhteydessä.
Aihe on siis antoisa, mutta Jeff Lynnen auktorisoima ja kommentoima kolmen levyn mittainen (53 biisiä, joista yhdeksän ennen julkaisematonta) Flashback jättää ammentamisen pahasti puolitiehen. Kirjasen kuvamateriaali ei ole kummoistakaan, historiikki jää pintapuoliseksi raapaisuksi ja noin kymmenen albumin repertuaarista olisi varmasti riittänyt tasokasta materiaalia vielä neljännellekin levylle. Silloin Flashbackin julkaisu olisi myös saatu perusteltua edes jollain tavoin. Tällaisenaan se ei poikkea niin paljon kahden cd:n Light Years – The Very Best Of -kokoelmasta, että kalliin laatikon hankkimiselle olisi järkevä syy. Luultavasti sen pääasiallinen tarkoitus onkin puffata myöhemmin tänä vuonna ilmestyvää ELOn uutta studioalbumia.