Ellie Gouldingilla on upea ääni. Se on vahva, mutta toisinaan lähes särkyvän ohut. Se on kohtalokas ja täynnä elämää, mutta silti siinä on myös nuorta viattomuutta. Juuri tuo ääni on tärkeä tekijä Halcyonin ilmavassa ja kohtalokkaassa tunnelmassa, joka kantaa levyn alusta loppuun. Etenkin valtavat mittasuhteet rakentava My Blood on vuoden mahtipontisimpia popkappaleita, sen kertosäe saa putoamaan polvilleen.
Jos malttaa kuunnella alkupuoliskon hittiparaatin jälkeen levyn huolella loppuun asti, raottuu Gouldingin suljettu ja lohtua tuova maailma. Ellie käsittelee vaikeuksien runtelemia ja päättyviä ihmissuhteita lähes kyllästymiseen saakka, mutta tekee sen voimaannuttavasti ja niin poikkeuksellisella tyylillä, että minulle tuli morkkis kuunneltuani levyä kotikalsarit jalassa.
Ellie ei pyri miellyttämään maailmaa, vaan saa sen rakastumaan itseensä. Ja hän saa sen vielä vaikuttamaan kovin helpolta. Halcyonilta löytyy myös yksi rasittava, ruotsinlaivat mieleen tuova teknotekele I Need Your Love – kiitti vaan Calvin Harris –, mutta sekin vasta bonuskappaleena. Voin siis teeskennellä, etten koskaan kuullutkaan sitä.