ERI ESITTÄJIÄ: Love Records – Kaikki singlet 1

Aikamatka kadonneeseen maailmaan.

ERI ESITTÄJIÄ
Love Records - Kaikki singlet 1
Love Records

”Love Records ei usko yhden kaiken määräävän musiikillisen enemmistön olemassaoloon. Love Records perustaa oikeutensa elää siihen käsitykseen, että on olemassa erilaisia vähemmistöjä, jotka tarvitsevat edistyksellistä popmusiikkia, jazzia, konserttimusiikkia, lastenlauluja, poliittisia lauluja, kansanmusiikkia. Näitä kuluttajia ei voi ohjailla kultamunia muniviksi kanoiksi, jotka kuin käskystä käyvät ostamassa viimeisen hitin.” Noin määritteli Atte Blom, musiikkihistoriamme merkittävin tuottaja, levy-yhtiönsä tehtävän puoli vuosisataa sitten. Juhlavuoden kunniaksi ilmestynyt kuuden cd:n boksi todistaa, ettei Atte kirjoittanut tyhjiä korulauseita, vaan toteutuskelpoisen toimintasuunnitelman.

Universal osti Loven koko kustannustoiminnan tämän vuosikymmenen alussa, ja nyt se tekee merkittävää kulttuurityötä julkaisemalla kaikki Love-singlet katalogijärjestyksessä. Ensimmäinen osa pitää sisällään julkaisut yhtiön vuonna 1966 tapahtuneesta perustamisesta huhtikuuhun 1972.

”Yllin kyllin kiintoisaa musiikkia, jolle sen ajan muut levy-yhtiöt eivät korviaan lotkauttaneet.”

Hittejä ei Love – varsinkaan alkuvuosinaan – maailmalle syytänyt, mutta yllin kyllin kiintoisaa musiikkia, jolle sen ajan muut levy-yhtiöt eivät korviaan lotkauttaneet. Ensimmäiset vuotensa Love toimi Henrik Otto Donnerin henkilökohtaisena äänitorvena. Otto lauloi, sävelsi, sovitti, tuotti ja johti omaa orkesteriaan. Oikeastaan vasta sitten, kun Otto siirtyi vuonna 1970 Yleisradion pomoksi, pystyi Love löytämään oman, monilahjakkaasta toimitusjohtajastaan riippumattoman linjansa.

Nuori vasemmistolainen teatterisukupolvi (Kalle Holmberg, Vesa-Matti Loiri, Kaj Chydenius, Kaisa Korhonen, Kristiina Halkola) valoi levy-yhtiötoiminnalle vankan perustuksen. Lisähuoneita rakensivat rockbändit (Blues Section, Tasavallan Presidentti, Wigwam) ja monenmoiset folk- ja jazzyrittäjät (Ellipsi, DDT, Otto Donner Treatment).

Kaikki singlet 1 vie kiehtovalle aikamatkalle kadonneeseen maailmaan. Siltä löytyy todellisia helmiä, lukemattomia rohkeita vetoja, mutta toki myös muutamia artisteja, joita ei milloinkaan olisi pitänyt päästää studioon (Kari Larne, Antero Byman, Sirut).