ESA KOTILAINEN: Turquoise Planet

Arvio julkaistu Soundissa 11/2009.
Kirjoittanut: Petri Silas.

Jim Pembroke totesi minulle Wigwamin Titans Wheelin sessioissa Suomenlinnassa kesällä 2002, ettei nimike ”kosketinvelho” ole tainnut koskaan sopia kehenkään paremmin kuin Esa Kotilaiseen.

Arvio

ESA KOTILAINEN
Turquoise Planet
Presence

Jim Pembroke totesi minulle Wigwamin Titans Wheelin sessioissa Suomenlinnassa kesällä 2002, ettei nimike ”kosketinvelho” ole tainnut koskaan sopia kehenkään paremmin kuin Esa Kotilaiseen.

Pianohaitarilla aloittanut Kotilainen loisti Mellotronin äärellä Hectorin Lapsuuden loppu -rundilla ja vei Mini-Moogin radioihin Freemanin Ajetaan tandemilla -hitin myötä. Pioneerin ominta aluetta on silti aina ollut utuinen ja suggeroiva ambient. Etsijän luonteelleen sopivasti Kotilainen ei ole tosin ikinä tyytynyt ottamaan elektronisia soundeja itseisarvoina, vaan hakenut innoituksen usein kaiken synteettisen vastakohdasta: luonnosta. Tämä malli loisti paitsi joikaaja Nils-Aslak Valkeapään kanssa tehdyssä työssä, myös vuoden 1977 soololevyllä Ajatuslapsi.

Parin vähemmän merkityksellisen levyn jälkeen Kotilainen palaa Ajatuslapsen avaruudellisiin tunnelmiin. Turquoise Planet viittailee miehen saksalaisiin esikuviin, mutta kytkeytyy myös pohjoisiin maisemiin. Uhkan tuntuakin löytyy. Päätösraita Tundra äityy pelottelemaan lähes yhtä vimmaisesti kuin surinatallenteiden aatelia oleva Jimmy Pagen Lucifer Rising -soundtrack 1970-luvun puolivälistä.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa