FACE OF ANGER: Faceless

FACE OF ANGER
Faceless
Noise

Teksasilainen Face Of Anger yhdistelee sen verran mielenkiintoisesti 70-90 -lukujen metallia, että ei tarvi kauhiasti ihmetellä, miten bändi onnistui saamaan diilin Noiselta jo parin vuoden olemassa olon ja yhden demon perusteella.
Jos Facelessiä intoutuu esimerkiksi levykaupassa luuriluukuttamaan, niin suositeltavaa on alun Ministryä yms. konemetallisteja hakevien thrash/jynkkä-biisien lisäksi painella soimaan vaikkapa Dead Man tai Concrete Hammerhead, joissa yhtyeen "syvän etelän" juureva raskasmätke pääsee paremmin oikeuksiinsa. Samalla ei voi olla huomaamatta tummapintaisen vokalistinsa Frazierin väliin korvaan ottavaa ylitulkintaa – uusiokuunteluilla persoonallisesta gospel-hoilauksesta alkaa tosin jopa pitämään.
Ei Facelessiä voi itseään kunnioittavan metallistin pakkopulla-hankinnaksi tituleerata, mutta harkinnan arvoisena hyvää päivää kivesvartta -tuttavuutena kuitenkin.