Oikeastaan tästä puuttuvat vain liekkien loimun äänet viikinkilaivan roihutessa mereen päällikön ruumis mukanaan. Kaikki muut elementit, joita tavataan viikinki- tai pakanametalliksi kutsua, ovat Asalla, Falkenbachin kuudennella levyllä, koossa. Sointi on niin visuaalinen, että oikopäätä tulee mieleen Bathoryn jylhä Hammerheart (1989), vaikka kosolti erojakin löytyy.
Falkenbach on yhden miehen ja yhden mielen tutkimusmatka vanhoihin tarinoihin, kieliin ja jumaltaruihin. Asalla soi tyylille ominainen, folk-vaikutteinen, laahaavilla rytmeillä ja akustisen kitaran näppäilyillä korostettu metalli, jonka juuri Bathory loi 1980-luvun lopulla. Falkenbach ei säästele blackimpää puoltansakaan, sillä joka toisessa biisissä rynnistetään synkempiin syövereihin kovemmalla vauhdilla. Huojuva puhdas laulutyyli ja musta rääky vaihtelevat vauhdin mukana.
Saksalaisbändi on jo musiikiltaan pohjoismaisen kuuloinen, mutta kielivalinnat kääntävät sekstantin vielä rajummin kohti pohjoista – eikä ihme, Falkenbach perustettiin Islannissa. Erityisen hienoa on viikinkivaikutteiselle metallille ominainen eeppisyys, vaikka vain harva biisi yltää edes viiteen minuuttiin. Vaikka Asa ei tyypillisenä tyylinsä edustajana ehkä nouse merkkipaaluksi, se kertaa tyylikkäästi kaiken pakanarytmeissä kertaamisen arvoisen.